Hattula, suomen kielen kunta "keskellä" Hämeenlinnaa

Hattulan kunta on perustettu vuonna 1868. Asukkaita kunnassa on lähes 9600 ja kokonaispinta-ala noin 427 neliökilometriä. Tyrvännön kunta liitettiin Hattulaan vuonna 1971. Kunta sijaitsee "keskellä" Hämeenlinnaa, muita naapurikuntia ovat Valkeakoski ja Pälkäne. Valtatie 3 kulkee läpi Hattulan ja rautatie pohjoiseen ohittaa kunnan keskustaajaman Parolan. Vanajaveden reitti on merkittävä kulkuväylä kesäisin.

Ensimmäinen suomen kielinen kirjailija ja runoilija Jaakko Juteini on syntynyt Hattulassa, samoin kuin kirjailija Mauri Sariola. Nykyisin filosofi ja kirjailija Eero Ojanen asuu Hattulassa. Taidemaalari Väinö Kamppurin koti on ollut Mierolassa, Hattulan kirkon läheisyydessä.

Suomen kielen asema vahvistettiin Parolannummella vuonna 1863. Silloin Venäjän keisari Aleksanteri II ja senaattori J. V. Snellman tapasivat toisensa.

Merkittäviä työnantajia kunnan lisäksi ovat Puolustusvoimat / Panssariprikaati, HAMK, Lepaa, Onninen Oy teräspalvelukeskus, Pihlajalinna Oy sekä Pekolan Puutyö.

 

Lepaa 2010
puutarha-alan näyttely

12.-14. elokuuta

Lisätietoja kunnasta ja tapahtumista www.hattula.fi